top of page
Käsityö Akatemian logo
​​

​Moi aloitteleva virkkaajaa! Takkuaako virkkaustekniikat vielä?

​​​​​
Virkkaa kotiisi tunnelmaa, jota et saa kaupasta

 
ja löydä virkkaamisen ilo

 
​​​
...vain 5 erilaisen silmukan avulla
…vaikka et olisi koskaan edes kokeillut virkkaamista

"Kurssin avulla virkkasin isoäidinneliöistä vauvanpeiton"
 

"Ennen kurssia olin virkannut pieniä juttuja ilman tekniikkataitoja, mutta edellisestä kerrasta oli jo aikaa.

 

Kurssin avulla virkkasin isoäidinneliöistä vauvanpeiton. Tykkäsin, kun oli kuvallinen ja kirjoitettu ohje erilaisiin neliöihin, koska näin oli helpompi onnistua."

-Heini

Kun koti kaipaa pehmeyttä, lämpöä ja omannäköistä ilmettä, moni jää jumiin valmiskaupan harmaaseen massaan. Kaikki näyttää samalta, eikä mikään tunnu täysin omalta. 

 

Mutta entäpä jos..

 

Voisit kääriytyä itse virkatun lämpimän viltin alle, painaa pään sohvalla itse virkattuun tyynyyn telkkaria katsellessa ja nostaa lempiruokasi uunista itse virkatuilla patalapuilla.

 

Tällaiset arkiset hetket muistuttavat itseäni siitä upeasta taidosta, jonka olen harjoitellut itselleni. 

 

Aina näin ei tietenkään ole ollut. Sillä minäkin olen kulkenut aloittelijan polun läpi.

 

Välillä turhauduin, kun en ollut varma, virkkasinko kuitenkaan oikein. Toisinaan työ jäi kesken, kun en ymmärtänyt, miten jatkaa. Ja useinkaan lopputulos ei näyttänyt siltä kuin kuvassa.

 

Jos kuulostaa tutulta (tai jos sinäkin olet joskus virkannut joulukuusenmuotoisia patalappuja), niin tervetuloa joukkoon!

 

Virkkaaminen voi silti olla myös rentouttavaa


Oletko joskus yrittänyt virkannut neliötä…

ja lopputuloksena onkin joulukuusi!

Kirsi pitää webinaaria
Yksi parhaimmista tavoista oppia neulomaan
on videoiden avulla
 

Videon voima piilee siinä, että se on kuin väsymätön opettaja:

  • Voit katsoa sinulle hankalan kohdan loputtomia kertoja uudelleen

  • Voit pysäyttää opetuksen juuri siihen kohtaan kuin tarvitset

  • Näet tarkasti käden liikkeet kuin ne olisivat omasi (kun video on kuvattu oikeasta kuvakulmasta)

  • Voit harjoitella juuri siellä, missä haluat. Kotona, mökillä, ystävän luona, lomalla

  • Oppiminen on stressitöntä, koska sinun ei tarvitse pelätä unohtavasi jotain

 

Voit pyytää samaa selitystä niin monta kertaa kuin tarvitset. Eikä video väsy. Se ei hermostu. Ja se näyttää käden liikkeet aina yhtä tarkasti.

 

Videoiden tulee kuitenkin olla selkeitä. Jotta näet tarkalleen, miten pitäisi tehdä. Muuten saatat oppia tekniikat väärin.​​​


Opi Suomen ainoalta käsityömentorilta,
joka keskittyy pelkästään verkossa opettamiseen

 

 

Olen hionut käytössäni olevat menetelmät juuri verkkoympäristöön sopiviksi. Opetan kädestä pitäen -tyyliin, mutta videon kautta niin, että näet jokaisen vaiheen selkeästi ja pystyt toistamaan sen omassa tahdissasi.​

 

Toisinsanoen: olen erikoistunut verkossa opettamiseen. Ja siksi kurssilaiseni saavat tuloksia. Ja antavat mm. seuraavanlaisia palautteita…

IMG_9425_edited.jpg
YT_silmukointi.png


Haluankin kutsua sinut mukaan aloittelevien virkkaajien



Virkkaa lämpöä kotiin -ohjelmaan

 
 
Selkeiden videoiden ja harjoitusten avulla opit virkkaamaan kotiisi
juuri sen näköisiä luomuksia kuin haluat.

Etkä ole enää sidottu kauppojen valmisvaihtoehtoihin.


 

 

 

Virkkaaminen ei ole vaikeaa, mutta muutama jippo siinä tulee ymmärtää. 

Pääsin itse harjoittelemalla ja yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta kärryille tekniikoiden kanssa. Ja virkkaaminen alkoi näyttää siltä kuin pitikin.

Nykyään virkkaamisen taito on pysyvä osa omaa käsityötaitojen “työkalupakkia” ja voin milloin tahansa päättää valita virkkaamisen esimerkiksi neulomisen sijaan.

Kun sinäkin hoksaat perusperiaatteet ja opit ihan kourallisen erilaisia silmukoita, voit virkata melkein mitä vain

Ohjelma toimii kokonaisuudessaan verkossa

✅ Opit kaikki virkkaamisen perussilmukat ja niiden yhdistelmiä

Yhteensä yli 2,5 tuntia selkeiksi tituleerattuja videotutoriaaleja erilaisista tekniikoista ja tilkuista. Pieniin palasiin rikotun kokonaisuuden avulla pääset takuuvarmasti eteenpäin.

✅ Ohjepaketti 8 erilaisen sisustustuotteen virkkaamiseen

Virkkaa kotiin tunnelmaa näyttävien sisustustuotteiden kuten vilttien, tyynyjen ja mattojen avulla. Kaikki ohjeet on suunniteltu aloittelijoille ja niissä käytetään vain muutamaa eri materiaalia ja tarviketta.

✅ Polku pois ruudun ääreltä virkkaamaan (mahdollisimman pian)

Saat valmiiksi suunnitellun polun virkkaamisen harjoitteluun. Jonka avulla treenaat virkkaamista juuri oikeassa järjestyksessä, etkä hyppää liian vaikeisiin asioihin liian nopeasti. Jolloin virkkaaminen on koko ajan hauskaa.

✅ Unohda hutiostokset ja rahallinen hukka

Autan sinua ostosten kanssa, jotta löydät varmasti ohjeiden kanssa yhteensopivat välineet.

✅ Apua saatavilla ongelmatilanteissa

Vaikka ohjelma on suunniteltu niin, että pärjäät sen kanssa itsenäisesti, olen aina käytettävissä, mikäli haluat kysyä jotain. Olen täällä sinua varten ja autan mielelläni.

Virkattu tyyny
Virkattu kylpyhuoneen matto
Ja jotta pystyt todella täyttämään kotisi erilaisilla sisustustuotteilla, heitän pakettiin vielä nämä ekstrat tukemaan virkkaajan polkuasi:

✅ Kierrätä vanhat lakanat ja trikoopaidat virkatuksi matoksi

Jos olet koskaan pohtinut, mitä tekisit vanhoilla (ja ehkä risaisilla) lakanoilla, näytän miten voit leikata niistä virkattavaa kudetta. Tuntuu erikoisen spesiaalilta katsoa itse tehtyä mattoa ja tunnistaa sieltä vanha puuvillalakana tai trikoopaita. Plus säästät rahaa, kun materiaali löytyy jo kaapistasi.

✅ Kolmiulotteisen virkkaamisen alkeet

Virkkaa hauskoja säilytyspurkkeja pienistä suuriin auttamaan kotisi järjestyksen kanssa. Ehkä virkkaat virkkaustöillesi ihan oman korin, joka on helppo ottaa esille ja laittaa syrjään.

 

✅ Valmiit väripaletit oman työn suunnittelun tueksi

Sinun ei tarvitse tuskailla oman työn värien valitsemisen kanssa, vaan voit aloittaa näiden valmiiden mallipalettien avulla. Kokeile jokaisessa työssä yhtä tyyliä kerrallaan ja kohta olet tottuneempi valitsemaan värejä itsenäisesti.

 
 
Verkossa, mutta kuin vieressä ja kädestä pitäen

Paketoin tähän kurssiin monipuolisen läjän virkkaamisen videoita, joiden avulla virkkaan itsekin säännöllisesti erilaisia sisustustuotteita kotiin ja lahjaksi.

Ohjelma ei oleta, että osaisit mitään ennestään. Siksi saat opastusta myös materiaaleista ja tarvikkeista.

Kaikki kurssimateriaalit saat pitää koko loppuelämäsi ajan.

Kurssin hinta 97€
 
(sis. alv 25,5%)



Kenelle Virkkaa lämpöä kotiin -ohjelma sopii ja mitä saat aikaan

⭐ Haluat luoda kotiisi lämpöä, väriä ja persoonallista tunnelmaa itse virkkaamillasi sisustustuotteilla – peitoilla, tyynyillä, koreilla ja matoilla, jotka herättävät ihastusta.

⭐ Saat tuntea sen kutkuttavan ylpeyden, kun oma virkattu luomuksesi koristaa kotiasi – ja joku pysähtyy kehumaan sitä.

⭐ Opit virkkaamaan helposti ja varmasti selkeiden ohjeiden ja kannustavan opetuksen avulla – ilman epävarmuutta tai turhaa pähkäilyä.

⭐ Pian kotisi täyttyy pehmeistä, itse tehdyistä virkkaustöistä, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä jokaiseen päivään.



Lisäksi virkkaaminen tuo elämääsi:

⭐ Rauhoittumista ja hyvinvointia: Virkkaaminen rentouttaa ja auttaa palautumaan kiireen keskellä.
 

⭐ Luovuutta ja itseilmaisua: Saat toteuttaa omia ideoitasi ja luoda täysin omannäköisiä töitä.

⭐ Itsevarmuutta ja onnistumisen iloa: Näet konkreettisesti, miten taitosi kehittyvät jokaisen työn myötä.

⭐ Vastuullisuutta: Itse tekemällä vähennät turhaa kulutusta ja tuot kestävyyttä omaan elämään.



Etenet omassa tahdissa askel kerrallaan

 

Selkeät opetusvideot jokaisesta vaiheesta

 

Lyhyet ja ytimekkäät videot voit katsoa missä ja milloin tahansa. Etene omassa tahdissa ja kertaa niin monta kertaa kuin sinun tarvitsee. Yhteensä pelkkää videomateriaalia on yli 3,5 tuntia.

Apua ja tukea valmentajalta

 

Olipa kyseessä epäselvä kohta ohjeessa, tekniikkapulma tai pieni varmistus ennen seuraavaa askelta, sinun ei tarvitse pähkäillä yksin vaan voit aina kysyä apua.

Kirjalliset ohjeet sisustustuotteisiin

Virkkaa vilttejä, tyynyjä, mattoja ja muita sisustustuotteita. Lisäksi saat ohjeet materiaalien ja tarvikkeiden hankintaan sekä virkkaamisen mystisiin symboleihin.

Materiaalit käytössä ikuisesti

Kaikki materiaalit ovat verkossa ja saat ne kokonaan käyttöösi, kun liityt mukaan. Kaikki sisältö on käytössäsi ikuisesti eli voit virkata niiden avulla koko loppuelämäsi.


 
Kuvittele se hetki, kun oma virkattu luomuksesi on käytössä… Ja joku kehuu sitä! 🥰

 

"Sain kunnon ohjeet eikä tarvinnut yhtään edes menettää malttia. 😊"

Pirjo

"Asiat oli selitetty kansantajuisesti ja selkeästi."

Seija

"Valmentajalla on kiva, luonnollinen tyyli esiintyä ja puhua videoilla!"

Riikka

“Kiitos hyvästä materiaalista ja opetuksesta 😊”

Elina

"Kurssin videot ovat niin hyvin onnistuneita, että niitä olisi tehnyt mieli ahmia enemmänkin!"

Elina

"Suuret kiitokset hyvistä, perusteellisista ohjeista!"

Tuija

Kirsi juo kahvia

Virkkaustaiturin 14 päivän tyytyväisyystakuu

 

Takuuni sinulle: Opit virkkaamaan ja saat siihen uudenlaista itsevarmuutta - tai autan sinua henkilökohtaisesti.

Tiedän 100% varmuudella, että tuottamani opetusvideot ovat selkeitä, laadukkaita ja että niitä on kiva katsella ja kuunnella. Ja mikä tietysti tärkeintä - niiden avulla oppii virkkaamaan kerrasta kunnolla.

Siksi pääset nauttimaan virkkaamisen harjoittelusta ilman turhautumista tai loputonta googlailua. Tai muutoin autan sinua henkilökohtaisesti kurssin jälkeen, jos tuntuu ettei joku asia aukene sinulle. Ja jos en siltikään pysty auttamaan sinua kohti loppuelämän virkkaustaitoja - annan kurssin hinnan sinulle takaisin.​

Virkkaa jatkossa myös lahjaksi

 

Kuvittele, että ”ihan kivojen” kaupasta ostettujen lahjojen sijaan voisit jatkossa kääriä pakettiin itse virkkaamasi tyynyn, korin tai viltin. Lahjan, jossa näkyy aika, ajatuksesi ja kädenjälkesi. Ja joka säästää joka kerta ostettavan lahjan hinnan.

Olen itse virkannut lukuisia juttuja lahjaksi läheisilleni. Ja joka kerta saaja ilahtuu niin, että liikutun vähän itsekin. Lisäksi olen saanut virkkaushetkiä, jolloin mieli rauhoittuu ja kädet tekevät. Aika monta voittoa yhtä aikaa.

 
 
Ostaminen ja maksutavat

 

​1. Kun klikkaat ostopainiketta, päädyt sivulle jonka alareunasta klikkaat Liity-nappulaa

2. Seuraavaksi sivusto pyytää sinua rekisteröitymään. Tunnuksia tulet jatkossa käyttämään kurssialustalle kirjautumiseen. Voit rekisteröityä googlen tai facebookin avulla tai luoda kokonaan uudet tunnukset.

3. Tunnusten luomisen jälkeen voit täyttää maksutiedot. Maksutavoiksi käyvät pankki- ja luottokortit, paypal ja klarna sekä kulttuuriedut*.

4. Maksun jälkeen pääset heti kurssimateriaalien kimppuun. Saat ostoksestasi vahvistuksen ja kaikki lisätiedot antamaasi sähköpostiosoitteeseen (muista tarkistaa myös roskapostikansio - joskus viesti saattaa päätyä sinne).

*E-passilla tai Edenredillä maksamisen jälkeen lähetä sähköposti kirsi@kasityoakatemia.fi ja kerro, että olet maksanut kurssin kulttuuriedulla ja millä sähköpostiosoitteella olet luonut tilin Käsityö Akatemian sivuille. Hyväksyn sinut sitten manuaalisesti kurssialustalle. Huomaa myös, että voit maksaa kulttuuriedulla kurssin vain itsellesi, sillä etu on henkilökohtainen.​

Jos sinulla on mitä tahansa ongelmia tai kysyttävää (tai jos haluaisit maksaa osallistumisen laskulla), laita viesti kirsi@kasityoakatemia.fi

​Hinta sis alv 25,5%



Kysyttävää? Tarkista tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin
 

Kirsi istuu portailla
Ihminen on oppivaista sorttia koko ikänsä

 

Moikka, olen Kirsi, Käsityö Akatemian perustaja. Nautin käsitöiden tekemisestä niin paljon, että koti täyttyy usein erilaisista keskeneräisistä projekteista.

 

Nykyään osaan suunnitella ja virkata erilaisia sisustustuotteita ilman turhautumista. Ja edelleen virkkaamani tavaroiden käyttäminen ilahduttaa mieltäni päivittäin.

On erityisen suloista kääriytyä itse virkatun lämpimän viltin alle, painaa pää sohvalla itse virkattuun tyynyyn telkkaria katsellessa ja nostaa pellillinen lempiruokaani (nachoja) uunista itse virkatuilla patalapuilla.

Nämä arkiset hetket muistuttavat itseäni siitä upeasta taidosta, jonka olen treenannut itselleni. Aina ei tietenkään ole ollut näin.

Olen opetellut virkkaamaan vähän kerrallaan koko elämäni - ja opettelen edelleen! Sellaiset perustaidot sain jo koulunpenkillä, mutta halu syventää ja laajentaa osaamista alkoi tarpeesta virkata vauvanpeitto lahjaksi kummilapselle.

Selailin netissä ohjeita ja ihastuin isoäidinneliön virkkaamiseen. En kuitenkaan löytänyt riittävän hyvää ohjetta netistä ja päädyin lainaamaan äidiltäni kirjan isoäidinneliöistä.

Vaikka virkkaaminen kirjallisen ohjeen avulla sujuin suhteellisen hyvin, turhauduin aina välillä, kun en ollut varma, virkkasinko kuitenkaan oikein. Toisinaan työ jäi kesken, kun en ymmärtänyt, miten jatkaa, tai lopputulos ei näyttänyt siltä kuin kuvassa.

Harjoittelemalla ja yrityksen ja erehdyksen kautta pääsin lopulta kärryille tekniikan kanssa ja aloin saamaan tilkuista sen näköisiä kuin pitikin.

Ja ihana vauvanpeitto valmistui juuri talveksi lämmittämään kummilastani.

Sittemmin olen harjoitellut virkkaamaan useita muitakin tilkkuja, sisustustuotteita ja vaatteita. Nykyään virkkaamisen taito on pysyvä osa käsityötaitojen “työkalupakkia” ja voin milloin tahansa päättää valita virkkaamisen esimerkiksi neulomisen sijaan.

Kaikki salaisuuteni sisustustuotteiden virkkaamiseen jaan tällä kurssilla.

Joten jos olet aloitteleva virkkaaja tai et ole koskaan virkannut…

Niin nappaa nyt kurssi ja täytä kotisi omilla luomuksilla.​

© 2024 Käsityö Akatemia

bottom of page